Yrittäjäesittelyssä
Arto,  Rovaniemi

Arton (42) kuljettajan ura alkoi vuonna 1985, jolloin juuri kortin saanut nuorimies jatkoi isä Eskon jalanjäljissä.  Samana päivänä kun kortti oli taskussa ajettiin ensimmäinen sorakuorma. Ajokkina oli tuolloin Volvo N10.

Nykyisin osakasyrittäjänä toimivan Arton työvälineenä on vuonna 2004 hankittu Volvo sorakasettiyhdistelmä. Pääasiassa on palveltu Rovaniemen alueen asiakkaita jo 24 vuotta, mutta tarvittaessa mennään sinne missä rakennetaan. Positiivinen asenne työhön auttaa jaksamaan pitkät työpäivät. Arto sanookin että tämä työ on opittu jo "hiekkalaatikolta".
Uusia nuoria yrittäjiä toivotaankin mukaan jotta jatkossakin voidaan rakentaa kotimaata Lappilaisin voimin.

 Arto Back on ollut aktiivisesti mukana alusta asti kehittämässä yhtiön tuotannonohjaushanketta.

Arton  perheeseen kuuluvat vaimo Minna sekä 4 lasta. Kesäisin vapaa-aikaa vietetään perheen kanssa mökkeillen ja kalastellen, talvella kelkkaillaan.

Yleisestä taloustilanteesta huolimatta rakentaminen  jatkuu ja tulevaisuuden työnäkymät vaikuttavat valoisilta.